Aloittakaamme blogini kysymyksellä, jota minulta kysytään ehkä kaikista useimmin, mitä politiikkaan tulee. Miksi kuulun Vihreisiin enkä esimerkiksi Vasemmistoliittoon tai pienpuolueista esimerkiksi Eläinoikeuspuolueeseen tai SKP:hen? Poliittisessa nelikentässä sijoitun aivan vasemmistoliberaaliin nurkkaan, arvoni ja politiikkani on kovin vasemmistolaista, ja monien Vasemmistoliiton kannattajien tavoin olen ilmasto- ja ihmisoikeusaktivisti.

Miksi siis juuri Vihreät?

No, lyhyesti sanottuna puoliksi sattumalta – valtaosa elämäni isoista ja hienoista jutuista tuppaa tapahtumaan yllättäen ja puoliksi vahingossa. Antakaas kun selitän hiukan tarkemmin!

Pitkälle parikymppisyyteen olen ollut, pääasiassa elämäntilannesyistä, poliittisesti erittäin passiivinen ihminen ja hädin tuskin äänestänyt. Keskiluokkataustaisena ja ammatiltani ja mielenkiinnoiltani hyvin akateemisesti luonnontieteisiin suuntautuneena ihmisenä Vihreiden äänestäminen on tuntunut minulle aina luontevalta, vaikka vasemmistolainen talous- ja sosiaalipolitiikka minussa resonoikin. Korkeakoulutetun keskiluokan puolueeksi pitkälti profiloituva Vihreät tuntui, no, tutulta. Kuukausi kuukaudelta kiihtynyt poliittinen heräämiseni ja tiedonhakuni kulminoitui lopulta vuoden 2023 eduskuntavaalien aikaan suureen turhautumiseen sinimustan hallituksen vaalivoitosta. Vaalivalvojaisissa ystäväni vieressä tulevaisuutta peläten päätin siis liittyä puolueeseen vastalääkkeenä ahdistukselle. Hetken arpomisen (Vihreät vai Vasemmistoliitto, Vihreät vai Vasemmistoliitto) jälkeen totesin, että ei tämä nyt niin suuri päätös voi olla, ja täytin yhdistykseni Helsingin Vihreiden naisten jäsenlomakkeen.

Orpon-Purran hallituksen leikkauspolitiikkaa seuratessani jyrkkenevä yhteiskunnallinen oppimiskäyräni räsäytti kuvainnollisesta välikatosta läpi syksyllä 2023, kun Israel aloitti Gazan kansanmurhan. Se jatkuvan tuhon todistaminen reaaliajassa teki minusta aktivistin ja ajoi kyseenalaistamaan vallitsevaa maailmanjärjestystä entistä laajemmin. Opin antikapitalismista, uuskolonialismin kerroksista, valkoisesta ylivallasta joka leikkaa läpi suomalaisenkin yhteiskunnan rakenteellisen rasismin, ilmastokatastrofin syvyydestä, transoikeuksista… Suuren systeemimuutoksen välttämättömyys tuli ja tulee edelleen jatkuvasti selvemmäksi. Etsiydyin aktivistiyhteisöihin, löysin ystäviä, opin taas lisää, mobilisoiduin.

Ja samalla aloin pohtia, onko Vihreät minulle oikea paikka, juurikin koska olen niin vasemmalla ja niin aktivisti. Mahdunko minä puolueeseen, jossa on vahva sinivihreä oikeistoliberaali siipi? Onko minulla vaikutusta täällä ja voinko edistää minulle tärkeitä asioita osana Vihreitä?

Kaiken tämän aikana tunsin kuitenkin oloni kotoisaksi, ajatukseni kuulluiksi ja arvostetuiksi Vihreiden feministien seurassa siinä missä aktivistiystävieni läheisyydessäkin.

Eli kyllä, olen miettinyt, olenko oikeassa puolueessa ja olen puhunut asiasta paljon puolueen sisällä ja sen ulkopuolella, sisäisessä dialogissa itseni kanssa ja läheisteni seurassa. Voisin aivan erinomaisesti olla Vasemmistoliiton jäsen ja aktiivi (mitä minusta usein oletetaankin ja ymmärrän erittäin hyvin miksi)! Tärkein yksittäinen käännekohta tässä pohdinnassani oli viime vuoden puoluekokous ja siellä pitämäni puheenvuoro (löytyy seuraavasta blogitekstistä), jossa julkisesti tuin laajasti tuomittua ilmastoaktivistien performanssia. Olin ihan valmistautunut siihen, että jos tämä on Vihreiden kontekstissa liian radikaali näkemys niin sittenpähän tiedän että valitsin väärän puolueen, mutta minua tuettiin, kannustettiin ja kiitettiin enemmän kuin olisin osannut mitenkään odottaa.

Ja niin päätin, että Vihreissä on tilaa radikaalille vasemmistohenkiselle aktivistille, että haluan olla osa tämän suuren puolueen punaista siipeä. Minulle on tilaa, meille on tilaa, minä löysin oman porukkani osana Vihreää liikettä.

Tämä on siis Vihreän radikaalivassarin blogi ja yritys murentaa sortavien rakenteiden kivijalkaa sana, mielenosoitus ja tapahtuma kerrallaan, rakentaa inhimillistä ja lempeää maailmaa ja yhteiskuntaa.

Tervetuloa seuraamaan matkaani!